Murikan blogi ti 12.8

Nyt se hetki koitti, että meikäläinen 'pääsee' kirjoitushommiin. Kertaalleen jo pystyin Rahusen kanssa vuoroa vaihtamaan, jotta sain lisäaikaa miettiä mistä lukijoille kirjoitan.

Aloitin eilen kirjoitusprosessiin valmistautumisen käymällä hieronnassa. Vieläkin tuntuu siltä, että kyynärpää on ahterissa.
Tänään jatkoin henkistä valmistautumista heräämällä vaille yhdeksän, pieni aamupala ja klo kymmenen Hämiksen kanssa pienelle aamujumpalle ajatuksena, että jumppailun jälkeen alkaa kirjoitustyö.

Eipähän mitä. Menin kotiin ja huomasin, että pelikassi oli vielä sunnuntain jäljiltä puolittain avattuna odottamassa eteisessä. Jostain selittämättömästä syystä sain äkillisen katkoksen aivolohkossa ja aloitin siivoamaan. Järjestelin paikkoja, pesin pyykkiä, imuroin, petasin sängyn. 

Kello alkoi lähestymään puoltapäivää ja tämän päivän reenit alkaa klo 14 Rantakentällä, joten ei muuta kun suihkuun ja sen jälkeen lounasruokailun pariin. Ruuan päälle kahvikupillinen ja nyt istunkin jo Rahusen kyydissä matkalla kohti Kiteetä.

Tulevasta torstain paikalliskamppailusta vielä sen verran, että panoksia kamppailuun kyllä jäi. Luultavasti Mehtimäen kotiyleisö koittaa kannustaa siihen malliin, että Iso Jii voittaisi lyöjätilaston. Sitä ei Juhalle ilmaiseksi anneta. Ja laskelmieni mukaan meidän puhtaalla voitolla runkosarjan keskinäiset pisteet menee meille 6-5.

Lisäksi JoMa toimii erinomaisena sparraajana kun valmistaudumme kohtaamaan Kainuun karhun tulevissa puolivälierissä. 

Ja lopuksi haluan onnitella KiPan A-poikia pääsystä mitalipeleihin, hieno juttu pojat!

Ei miula muuta, nyt reenaamaan.

ERÄÄN KESÄVIIKON PÄIVÄKIRJA

Sunnuntai 13.7

Herätys kämpillä Joensuussa 5:45. Edessä on vierasreissu Koskenkorvalle. Eilinen lauantai-iltapäivä ja ilta meni kaupungissa pauhanneen Ilosaarirockin tunnelmia haistellessa ja kuunnellessa. Aamun valjetessa meiningit näyttää kuitenkin hiljentyneen hetkeksi, kun Hämis-Ville menopeleineen noukkaa kyytiin 6:00. Suuntaamme Kaltimontien Nesteelle, josta E.Karhun bussi poimii meidät Joensuussa vaikuttavat Kipa-pelurit kyytiin. Heti Ylämyllyllä aamupalapöytään. Puurot, piirakat ja kahvit naamariin, jonka jälkeen ehtii jatkaa unia puolisentoista tuntia ennen saapumista Siilinjärvellä tapahtuvaan aamuverryttelyyn. Latvalan Matti odotteli kovasti pääsevänsä verestelemään muistoja maineekkaalle Mantun kentälle, sen sijaan suuntaammekin ”Saharaan”, tuohon monien junioriotteluiden ja turnausten areenalle. Sinne ilmestynyt uudehko hiekkatekonurmi paransi harjoitusolosuhteita paria pykälällä, hyvä niin. Oma sapluunani pelipäivän aamuharjoitusten suhteen on yleensä verryttelyn ja kevyen lajiharjoituksen yhdistelmä, tänään jätän kuitenkin lajiosion väliin säästäen energiaa itse klo17 odottavaan ottelutapahtumaan.

 Puolenpäivän aikaan ruokailuhetki Viitasaarella. Pesiskohtaamisia koetaan myös, kun naisten Superin Kirittäret saapuvat paikalle yhtä aikaa. Lounaan jälkeen jälleen ruoto suoraksi linja-autossa pelipäivän päikkäreitä varten. Mielessä pyöritellään kaiken tajunnanvirran ohella myös tulevaa ottelua ja vastustajan huomioitavia pelaajia. Matka taittuu taas kerran jouhevasti ja hyvällä rytmillä, ei tunnu siltä että tulisi ”bussikuolema”. Ajatukset entistä tiiviimmin kohti ottelua ja sen tekemisiä. Kohta mennään!

Kello 19 ja jotakin. Olipahan hurja peli kaikkine kommelluksineen, laskuineen ja nousuineen. Helle yhdistettynä fyysisesti ja henkisesti vaativaan peliin tuntuu puristaneen mehut. Vaan voittoon taisteltiin ja se maistuu! Mieltä lämmittävät myös omat onnistumiset mailan varressa pitkästä aikaa, syntyipä kolmospuolen sivalluksella uran 1.vieraskunnarikin. Täytyy olla tyytyväinen.

Poistulomatkalla tasaisin väliajoin lisää energiaa ja nestettä kehoon, jotta palautuminen hoituu. Viihdepuolesta vastaa MM- futisfinaalin seuranta Yle Areenan kautta. Yhteydet pelaa kohtuullisen hyvin. Bussiunen päästä kiinni joskus 01:00 ja herääminen juuri ennen Joensuuta. Hämiksen heittäessä minua kämpille seuraamme keskustan alueella vielä harhailevia satunnaisia rokki-juhlijoita. Nukkumaan ehkä 4:30.

Maanantai 14.7

Unia täytyy jatkaa hieman aamupäivän puolelle. Onneksi päiväohjelmassa ei suurempia pakollisia ponnistuksia. Aamupalan jälkeen pyykkikone pyörimään ja kuntopyörällä palauttava verryttely 20min.  Reenin aikaisesta musiikista ja tarinoista vastaa Radio Rockin Kesäpojat-lähetys. Pienet jumpat ja venyt päälle, jonka jälkeen lounaan kimppuun. Loppupäivä oikeastaan vapaata, käväisen vaan kaupassa ja kirjastossa lukemassa lehtiä. Keli on mitä mahtavin, mutta ei ole oikein virtaa lähteä biitsillekään pyörimään. Uintireissua illaksi voisi tosin harkita.

Iltaohjelmistossa tuntuu olevan paljon tyhjää tilaa, kun MM-jalkapallot ovat ohi. Pelejä tuli katsottua miltei joka ilta, oli mielenkiintoiset kisat. Suunnittelen hieman Itä-Länsi- tauon aikaista ohjelmaa, kasailen treenirunkoa pelien ympärille ja varaan hieronta-ajat. Kokkauksen ja iltaruuan jälkeen vielä lyhyt visiitti kaverin luona. Puhelinsoitot velipojan ja kummitädin kanssa, päällimmäisiä kuulumisia. Loppuillasta tv:tä/ruokaa sekä pakkausta kahden päivän Kiteen keikkaa varten. Kyydit sovitaan WhatsApp- viesteillä (ryhmä Kipa jns). Näyttäisi siltä että Hämis noutaa aamulla. Ennen unia hetki Maradonan elämäkertaa, jonka nappasin kirjastosta lukemistoon MM-futiskisojen innoittamana. Alun perusteella vaikuttaa aivan hyvältä tarinalta.

Tiistai 15.7

Herätys 7:50. Pelipäivän aamu. Puuroa, leipää, jugurttia, 2 kuppia kahvia ja iso lasi vettä. Loput kamppeet kasaan 2 päivän retkeä varten. Keskiviikkona on edessä odotettu joukkuepäivä/-ilta Tyllinsaaressa, joten siviilivaatettakin tarvitsee matkaan, sen vähän mitä näillä helteillä tohtii pukea. Hyppään Hämiksen jouselle tasan ysin maissa.

Rantakentällä vaille kymmenen. Palaverin jälkeen päästään laitumelle ja aamuverryttelyn/reenin pariin. Nyt otan taas lajituntumaakin, heti aamusta on selvää että tänäänkin pallo liikkuu ja lujaa, tiiä vaikka itelläkin natskaisi! Tiivis ja hikinen aamusessio ohi vaille 12. Kopissa perinteiseen pelipäivän tapaan vielä pientä spekulointia jostakin, ei pysty muistamaan mistä asiasta. Suihkun kautta lounaalle.

Pelipäivän päikkäri-lepotuokio seuran kämpillä Kiteen keskustassa. Paikalla on myös johtaja Murikka, Höglundin Kimmo ja Tono Laakso. Tuuletin pörrää ja kukin makoilee tyylillään ja pojat tuntuu hakkaavan Sanajahtia. Ite pidän silmiä kiinni ja saatanpa käydä unen puolellakin.

Kentällä klo16. Lataus tuntuu olevan kohdillaan, KaMaa ei sovi aliarvioida ja kuten aiemmat pelit ovat osoittaneet, vapaailtoja tässä sarjassa ei ole. On pelattava hyvin, jotta pisteet jää meidän hoiviin. Varusteiden valmistelua ja energiaa musiikista. Pj Purmoselta vielä tiiviihköt ohjeistukset. Meillä jokainen hoitaa alkuverryttelyn omatoimisesti omalla hyväksi katsomallaan kaavalla. Yhteinen tekeminen alkaa lajiosiosta 17.10. Miun verryttely alkaa n. 16.47.

Peli lähtee ihan hyvin käyntiin. Kama saa painostus paikan, mutta käväsen Ekon takaa tappikumuran kopiksi ja kaverin juoksu jää yritykseksi. Hyvä henk.koht .onnistuminen alkuun, Kossun reissulta jäänyt hyvä vire näyttää jatkuvan. Pääsemme johtoon ja sen aseman myös pidämme. Eka jakso 5-0.

Toinen jakso vaikeutuu, kun jäämme tappioasemaan 1-3. Joukkue näyttää kuitenkin sisunsa ja taistelemme väkisin tasoihin 3-3. Usko ei horju, ja näitä nousuja tarvitaan. Nyt tuntuu siltä, ettei meille löydy vastusta tänä iltana. Rynnimme lopulta aina 8-4 tilanteeseen asti. Omalta kohdalta lämmittää mieltä lyöntipelin aukeaminen, muutama hyvä vaihto ja taas läpilyönti, tällä kertaa kakkospuolelta. Kaverin räpylähipaisu ja mainosaidan jalka estää kunnarin toisessa perättäisessä pelissä. Kakkospesällä fiilis on kuitenkin kohdillaan, kun Jarmo Tepi Timosen äänekäs ja iloinen hahmo erottuu yleisöstä kovine kannatushuutoineen! Hyvä Tepi!

3 pistettä maistuu hyvälle, ja pääsemme viettämään pientä huili- /treenijaksoa loppuviikoksi kaksi voittopeliä alla. Pisteiden lisäksi käteen jää pelin jälkeen kummitätiltä lahjaksi saatu kirja ja pullapussi.  Ei huonot ”palkinnot”! Pelin jälkeen tutulla kaavalla sauna ja ruokailu Kiteenhovilla.  

Keskiviikko 16.7

Aamupalaa Kiteellä Kimmon ja Hämiksen kanssa. Eilinen peli raskaassa hellekelissä tuntuu kropassa. Vissyä menee tänäänkin rutkasti. 10:30 ollaan Hutsin urheilukeskuksen maastoissa. Puolisen joukkuetta on paikalla frisbeegolf- kierrosta varten. Hyvää aktiviteettia ennen iltapäivän Tyllinsaareen lähtöä. Poro Laukkanen armoitettuna lajin taitajana opastaa heittovalinnoissa muutamaan otteeseen. Hauskaa oli, vaikka jään tuloksissa hännille. Poro voittaa. Iltapäivän puolella viimein Tyllinsaaressa mahtavan isäntäpariskunnan hoivissa. Savusaunaa, uintia, tikkakisaa kera parin kylmän juoman. Ruoka taivaallista. Simply great! Kiitos taas kerran! 

Torstai 17.7

Itä-Länsi- Topin kyydissä Joensuuhun ennen puolta päivää. Kahden maissa kaverin kanssa syömässä lounaalla ja kuulumisten vaihtoa. Sovitaan että nähään mökillä mahdollisesti lauantai-iltana. Illalla pikku fillarilenkki Linnunlahden ulkoilualueiden liepeillä. Joensuussa on kaiken kaikkiaan erinomaisen hyvät pyörätiet. Käyn aina lupsakalla ilmalla tekemässä kevyitä lenkkejä. Illalla loistokeli edelleen. 

Perjantai 18.7

Kello pirajaa vaille yhdeksän. Yhdellä 5min torkulla ylös ja vakiohko aamupalakattaus puuroineen, voileipineen ja kahveineen. Vireystilaa on saatava kohdilleen heti aamupäivästä, koska ohjelmassa ylävartalon voimaharjoitus paikallisessa kuntokeskuksessa. Jalkoja ei kuormiteta juurikaan vielä tänään, vaan annetaan happea sille osastolle. Talvisinhan Joensuussa asuvat pelurit treenaavat Areenan monipuolisissa tiloissa, mutta kesäkaudelle fysiikkatreenejä varten hankimme kortit Fittarille. Ihan piristävää/motivoivaa jo erilaisen ympäristönsä takia.

Puolisentoista tuntia salilla vierähtää, teen penkkiä, ylätaljaa, keskivartaloa ja kuntopalloja. Sitten suihkuun ja palautuminen käyntiin. Suuntaan lounaalle virastotalolle Torikadulla, jossa on tarjolla läpi kesän opiskelijaravintolalle tyypillisesti maukasta ruokaa huokeaan hintaan. Tuttuja ei ole lounaalle tällä kertaa yhtä aikaa ilmaantunut. Sitten saan vihdoin tehtyä jotakin, mitä olen onnistunut välttelemään jonkin aikaa. Käytän autoa rengashuollossa Kuurnankadulla. Koukkaan vielä Lidlin kautta paluumatkalla, santsaan lastin vissyä kyytiin normaalien ruokaostosten lisäksi. Sitä menee.

Iltapäivä-siesta sohvalla ja ruutu.fi:stä katsomattomia ohjelmia. Torkahtaminenkaan ei ole kaukana. Ajatus maukkaasta välipalasta saa nousemaan sohvalta. Voileipiä ja raejuusto-banaani-pakkasmarjamössöä, se se on tytöt ja pojat hyvää!

Illanviettoa kummitätin kanssa. Ensin pullakahvit hänen ”kaupunkiasunnollaan” ja sitten vielä ulos syömään. Perjantai-ilta ei näyttäisi olevan Ilosaarirockin jäljiltä kovinkaan vilkas. Aika kuluu mukavasti ja ennen puolta yötä nukkumaan, koska aamulla noustava ajoissa liikkeelle. Ennen nukkumaan menoa tulee mieleen, että Maradonan kirja ei ole oikein edennyt. Mutta ei lueta väkisin. Natinati ja päätä tyynyyn.

Lauantai 19.7

Herätys 8:00. Kamojen kasailua neljän päivän Kiteen visiittiä varten.  Ja ehkä neljän päivän tauon jälkeen tiskausta. Eikö olekin kiinnostavaa! Siis tiskaus. Ja tämän lukeminen… Keli näyttäisi olevan edelleen loistava, on mukava viettää viikonloppuna aikaa mökilläkin.

 Seesteisellä ja hyväntuulisella torilla aamukaffet, jonka jälkeen auton nokka kohti Kiteetä. Lajitreeniä pienryhmällä, IPV:tä edustava Liukun Villekin liittyy treenivahvuuteen.  Mahtuu tänään siis Jukan sanoin hyvin joukkohon mukaan. Vedän pienen juoksuosion lajitreenin alle, jotta jalatkin saavat nopeusärsykettä ja vire säilyy tulevia tiukkoja pelejä varten. Kaiken kaikkiaan noin puolentoista tunnin hikinen sessio.

Suihkun jälkeen Matin asunnolle, jossa nautimme maittavan Henna-Riikan valmistaman lounaan. Jälkiruokajäätelöt ja spekulointia ennen kuin starttaamme Kerimäelle golfin pariin. Tarkoitus on suorittaa green cardit yhden illan tehokurssina. Myyryläisen Juhani naapurista saapuu paikalle ja lähdemme matkaan.

Perillä aika kuluu kuin siivillä rangen lyöntiharjoittelun, erilaisten etiketti- ja sääntökysymysten sekä muutaman väylän peliharjoituksen parissa. Hyvää ja rentoa aktiviteettia vapaalle illalle hyvässä säässä, vaikka pieni jännitys on puserossa koko ajan, onhan kyseessä eräänlainen suoritustilanne. Nautinto on silti päällimmäisenä. Otteet peliväylillä ovat vielä, miten se nyt sanoisi, monipuolisia… Saamme kuin saammekin illan päätteeksi green cardit kouraamme, joten mieli on hyvä. Kiitokset hyvälle kouluttajalle! (Tuomas Sistonen).

Sessio oli sen verran kuluttava, että suuntaamme Kiteelle saapuessamme suoraan paikalliseen grillikeitaaseen. Ostan pekonihampurilaisen ja kebab-riisi-annoksen. En pode huonoa omaatuntoa roskaruuasta. Kun ravintokokonaisuus on kunnossa, voi silloin tällöin ottaa kunnon mätöt. Sitä paitsi huomisaamuna on luvassa voimaharjoitus, joten energiaa tarvitaan!  Myöhemmin sunnuntaina sitten mökille viihtymään, velipoikakin on tulossa. Mukavata! Siis Mukavaa.

Päiväkirjaviikko alkaa olla taputeltu. Jos blogin tarkoitus oli avartaa pesiksen ulkopuolista elämää, tässä saattoi olla vähän siitä maistiaisia, koska pelipäiviä olivat vaan Su ja Ti. Kerkesi touhuamaan vähän muutakin, ja viettämään aikaa sekä Kiteellä että Joensuussa. Mitä enemmän viikko-ohjelmaa kuuluu pelejä ja treenejä, sitä enemmän eletään niiden ehdoilla ja muu tekeminen vähenee. Nyt oli melko lupsakkaa Itä-Länsi-tauon ansiosta. Kiitokset teille, jotka jaksoitte lukea tänne asti. Hyvää loppukesää kaikille tasapuolisesti!

-Simo Rahunen

Elämäni ensimmäinen ja viimeinen blogi

Jaahas, nyt se nakki sitten napsahti omalle kohdalle. Viime vuonna onnistuin välttämään tämän henkisesti raskaan tehtävän ilmeisesti sen takia, että liityin joukkueeseen vasta muutamia viikkoja ennen kauden alkua ja blogivuorot oli keretty jakaa jo ennen sitä. Henkinen rasitus on lähes samaa luokkaa kuin kouluaikoina ainetta kirjoittaessa, mutta yritetään nyt junamatkan ratoksi jotakin rustailla. Reittinä Kouvola - Kitee ja tällä hetkellä puksutellaan Lappeenrannan kohdilla. Koulumenestyksestä kerrottakoon sen verran, että ylioppilaaksi asti olen itseni taistellut.


Lukion jälkeen tuli muodon vuoksi käytyä muutamissa ammattikorkean pääsykokeissa huonolla menestyksellä, johtuen opiskelumotivaation puutteesta. Tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen siihen, etten näihin kouluihin sisään päässyt. Ajatus siitä, että olisin väkipakolla opiskellut itselleni ammatin, jonka jälkeen väkipakolla tehnyt alan töitä, ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta. Pikkupoikana muistan haaveilleeni kaivinkoneenkuljettajan työstä, mutta sekin taisi unohtua jo esikouluikäisenä. Tämän jälkeen kaikki ammattiin liittyvät haaveet ja unelmat ovat olleet urheilussa. 


Lopetettuani tenniksen 17 vuotiaana, luulin näiden haaveiden kaatuneen, mutta onni onnettomuudessa haminalainen pesislegenda Vesa Toikka sai houkuteltua minut mukaan hänen vetämäänsä B-poikien joukkueeseen. En tiedä mistä Vesseli sai päähänsä pyytää 5 vuotta pesiksen parista poissa olleen hulttion joukkueeseensa, mutta hyvä että pyysi. Siinä vaiheessa en tosin osannut kuvitellakaan, että tätä voisi jossain vaiheessa tehdä elääkseen, mutta monen mutkan kautta ja treenimotivaation löydyttyä ollaan päästy tähän tilanteeseen. Valitettava asia on se, ettei pesäpallossa tule koskaan tienaamaan omaisuutta peliuran jälkeisiksi vuosiksi. Tällä hetkellä kuitenkin nautin siitä, että saan keskittyä täysipainoisesti harjoitteluun ja pelaamiseen. Totuus on, että jossakin vaiheessa peliura päättyy ja muuta on keksittävä. Tulihan sitä jo hieman tutustuttua työelämään, kun pyöritimme kaverin kanssa henkilöstöpalvelualan yritystä noin vuoden päivät. Töiden tekeminen oli ajoittain jopa mukavaa, kun kyseessä on oma yritys. Bisnes on kuitenkin tältä erää hiljentynyt, koska haluan laittaa kaiken likoon urheilussa ja se ei työelämän kiireiden ja stressin yhteydessä onnistu. Ehkä vielä jonain päivänä minusta tulee liikemies, tai sitten jatkan jollakin tapaa urheilun parissa koko elämäni. Se jää nähtäväksi.


Tässä blogissa oli ilmeisesti ajatuksena kertoa elämästä pesäpallon ulkopuolella, mutta ainakaan itselläni sellaista elämää ei juurikaan ole näin kesäaikana. Pelitahti on kova ja omassa roolissa rasitus suuri, joten vapaapäivät tulee käytettyä palauttavaan harjoitteluun ja sohvalla makoiluun. 

Juna kulkee Parikkalan metsäisissä maisemissa, joten kohtahan sitä ollaan jo Kiteellä. Kämpillä odottaa sohva, tv ja MM-futis. Adios.

-Ville Posti-

Pintaraapaisua punaisilla kynsillä

Tässä blogissa on viime kesästä nähty mitä hienoimpia kirjoituksia, videoita ja otteita Kipan pelaajien elämästä. Viime vuonna kirjoitin tänne elämästäni pesäpallon, perheen, työn ja frisbeegolfin yhdistämisestä. Koska osoite on pysynyt samana, frisbeegolfissa on kehitytty vuoden aikana ja pesäpallo näyttelee samaa osaa elämässäni kuin ennen, niin minulle oli erittäin hankala nakki miettiä sitä, mitä minä osaisin blogin lukijoille vielä avata. Tulin siihen tulokseen, että koska pesäpallo ei ole yksilölaji, siihen tarvitaan joukkue niin kentälle kuin kotiin. Haluan tarjota teille sen toisen joukkueeni pelinjohtajan, huoltajan ja monitoiminaisen näkökulman. Naisen, joka ei osaa syöttää yhtään oikeata syöttöä ja hyvä niin.

Vaimo Laukkanen on parisen vuotta miestään nuorempi, kiteeläissyntyinen tummatukka, joka ristimänimeltään on Maria, mutta usein taipuu Maijaksi tai Maikiksi. Joku pesäpalloilija joskus nimennyt Vaatimeksi, eikä se johtunut vaativasta luonteestani. Vuosien varrella pesäpalloilijoiden lapset ovat kutsuneet myös Poroksi, ja liekkö tuo ihme noin tarttuvan nimen kanssa. Perheellenikin Mika on Poro vielä 12 vuoden jälkeen. En ole koskaan harrastanut pesäpalloa, vaikka ehta kiteeläinen olen minäkin. Aikoinaan kävin silloin tällöin jonkun kotipelin katsomassa, mutta tämä muuttui vuonna 2002, kun eteeni käveli Laukkanen. Häntä en todellakaan hurmannut tietämykselläni pesäpallosta, mutta tästä alkoi taival, joka on tuonut minut yli kymmenen vuotta pesäpallokatsomoihin niin Kiteellä kuin Joensuussa. Nämä kesät ovat antaneet minulle niin monta hyvää ystävää sekä ylpeyden tunteita, kun kumura on oikeaan kohtaan kentässä tippunut. Näinä vuosina olen onnistunut tunnistamaan jopa sen kaaren, jolla tulee takuulla juoksu. Pahimmillaan olen jopa itsekin katsomassa seisoen huutanut ja tuulettanut pelin tiimellyksessä, vaikka tämä on minulle hieman vierasta käytöstä.

Mitä se elämä sitten on, kun mies treenaa yhdellä paikkakunnalla, ja käy töissä toisella paikkakunnalla, ja loppuelämä perheineen on kolmannella?  Se on meidän elämää, jota sen on aina ollut. Muuta en osaa edes kuvitella tällä hetkellä jo osin itsesuojeluvaiston ansioista. Ruuhkavuosiin laitetaan vielä pikkuisen lisäkiirettä ja vaatimuksia tämän kansallislajin vuoksi tässä taloudessa. Näin ollen minulle luxusta meidän arjessa on aika ajoin viikonloppu, jolloin ei ole töitä tai treenejä vaan ollaan samaan aikaan, samalla tontilla ja hereillä. Mutta näitä kohtaamisia on harvoin, kesällä ei oikein yhtäkään, sillä juhannuskaan ei usein eroa normiarjesta. Vaatii viikoittaisen kalenterien täsmäämisen, että pääsen urheilemaan ja hoitamaan asioita työpäivän jälkeen, saati muista viikonloppumenoista puhumattakaan. Tottahan se välillä saa rouvankin ärsyyntymään, kaipaamaan omaa aikaa ja joustoa kalenteriin, mutta meidän elämä on tässä ja nyt tätä, ja mitään en vaihtaisi pois. Sanonta ”nähdään pitkillä suorilla” on oikeasti toteutunut tässä taloudessa, sillä viime kesänä näimme toisiamme yhdellä viikolla kahdesti: kerran kuutostiellä ja toisen kerran liikennevaloissa Joensuussa. Onneksi tunnistamme rekisterinumerot, niin tulee edes puolisolleen kättä nostettua.

Olisi hauska päästä joskus kärpäseksi kattoon pukukopissa, sillä uskon mieheni olevan erilainen persoona pelaajana kuin siviilissä. Mies, joka ottaa keltaisen kortin ja korottaa pelin kuumentuessa ääntään, on maailman rauhallisin mies kotona. Mutta uskon, että sama rehellinen ja vastuuntuntoinen luonne puurtaa niin kentällä kuin kotona. On kunnioitettavaa, että yksikään treeni ei jää välistä, vaikka mikä olisi. Joskus tiukoissa tilanteissa se tuntuu epäreilulta, mutta olisi väärin nalkuttaa tunnollisuudesta, joka on ihailtava piirre ihmisessä. Ristiriitaisia tunteita herää siis aivan normiarjessa pesäpallon vuoksi. Pelatut pelit eivät tule myöskään meille kotiin. Aika ajoin toki sisään kävelee mies, jonka päällä on salamoiva ukkospilvi, mutta sanaakaan ei kuulu. Näissä tilanteissa ymmärrän olla kyselemättä turhia, ja antaa toisen vain olla. Mutta usein sisään kävelee mies, joka jatkaa keskeneräisiä kotihommia ja leikkii lapsen kanssa, oli takana voitto tai tappio. Se oikeastaan on minulle jo edellytys, että tätä pyöritystä jaksan. Urheilupsykologin tutkintoa taskussa ei ole, eikä sitä kosittaessa vaadittu.

2,5-vuotias tyttäremme pääsi näkemään ensimmäistä kertaa tänä keväänä pesäpallo-ottelun ja jonkin selityksen sille, mitä se tarkoittaa, kun ”isi lähtee nyt treenaamaan Kiteelle”. Tyttö oli erittäin hyvin sykkeessä mukana, todeten aina välillä, että ”Äiti taputa!”.  Tämän pelin jälkeen isin ollessa poissa kotoa, isi ei ole tienaamassa eikä töissä, vaan isi on pelaamassa pesäpalloa - niin hienolta se selvästi lapsesta tuntui. Ja vaatimus uudelleen peliin pääsemisestä kuuluu päivittäin.

Heitän haasteen muille pelaajille: Laukkanen ei ikinä, koskaan missään tilanteessa kehu itseään. Eräänä kesänä hän löi 1+11 juosua ja muut olimme sitä mieltä, että ei voisi enää paremmin mennä… Laukkanen tyytyi toteamaan, että olisi voinut mennä paremmin, koska yksi juoksu olisi ollut mahdollista saada enemmän. Olemme yrittäneet saada häntä kehumaan, edes vahingossa itseään, mutta ei. Nyt ottakaa tehtäväksenne, että saatte tuon miehen tunnustamaan sen itselleenkin ääneen, minkä me muut tiedämme, että kun se osuu, niin se osuu hyvin, eikä se paremmin voisi mennä.

Mukavaa pesiskesää kaikille Kipan kannattajille ja ennen kaikkea kaikille muillekin vaimoille ja tyttöystäville! Kausihan on vain kolmisen kuukautta;)

- Maria Laukkanen

Rakkaudesta lajiin

Tämä otsikko lausahdus kuullaan vastaukseksi urheilijoiden suusta, kun heiltä kysytään pitkään kestäneistä urheilu-urista. Vastaus on yksinkertainen, mutta sisältää kaiken oleellisen. Herääkin kysymys, miksi tavan kansalaisen on vaikea ymmärtää urheilijaa, joka laittaa itsensä täysillä likoon uransa ehtoopuolella, mutta ei kuitenkaan välttämättä enää menesty. Mitä tuokin vielä jatkaa, eikö se ällyy jo lopettaa, koko ajan joku paikka paskana, rahan takia tuolla pyörii, antasivat nuoremmille näyttöpaikan, väsyny ukko, ei oo ennee entisensä. Ihania kannustuksen sanoja. Kuka meistä voi muka päättää tai arvostella milloin Litmanen tai Möttölä lopettaa uransa?

Ihmiset haluavat onnellisen lopun urheilussa, kuten elokuvissa ja se tarkoittaa, että tähtien sakarat eivät saa pyöristyä. Pitäisi siis ”älytä” lopettaa huipulla, ettei saa paskaa niskaansa. Miksi? Selänne saa pelata rakkaudesta lajiin (hyvin tai huonosti), mutta ei taida olla kaikilla ihan samat oikeudet tässä maassa. Juuri silloin kuin sitä rakkautta ja ymmärrystä lajia kohtaan löytyy enemmän kuin ikinä. Monella rakkaus vie järjen, eikä monikaan pysty lopettamaan uraansa absoluuttisella huipulla. Pasi Petteri Pirinen tämän teki, vaikka moni olisi halunnut hänen vielä jatkavan. Pelivuosia olisi ollut vielä roolitetussa pesiksessä vaikka kuinka monta, mutta piste.

Ikävuodet urheilussa ovat menettämässä onneksi merkitystään, sillä olen ollut todistamassa läheltä kahden lukkarilegendan kohdalla ennustusten pieleen menoa. Herrat Holttinen ja Kohonen ovat esimerkeillään näyttäneet pitkää nenää vanhuus puheille ja kumpikin on pelannut kymmenkunta vuotta topissa ensimmäisten vanhuuspuheiden jälkeen. Ikä on vain numero ja lyömäase katsojille ja sitä saa Tonin kohdalla käyttää vielä pitkään, sillä en usko, että tämä herra tekee Pirisiä.

Ennustukseni, ihan vaan rakkaudesta lajiin: Nelikymppinen urheilija huipulla ei ole enää kummajainen, mutta kaksikymppinen on.

Tämän blogin piti käsitellä pesiksen ulkopuolista elämää, niinpä.

T: Kohta ikämies Partanen 

Keihäänheittoa ja eritteitä

Taas pitkän, sitkiän, sakian, synkiän, helevetin kylymän, pimiän, tautisen talaven jäläkeen on saatu kausi käyntiin ja sehän tietää myös sitä, että pitäisi kirjoittaa jonkinnäköinen värssy meidän blogiin. Bussi saapui Vimpelistä Rantakentälle aamulla puoli kuusi, joten kolmen tunnin unien jälkeen päivä on edennyt utuisissa tunnelmissa eikä jutun aihetta meinaa oikein löytyä.

Eilinen konttaus Saarikentällä on pyörinyt mielessä koko päivän, eikä sen vuoksi ole osannut päättää edes kuinka päin sohvalla makaisi. Onneksi pelit jatkuvat jo sunnuntaina ja päästään taas taistelemaan pisteistä, elintärkeistä pisteistä.

Toivomus oli, että blogiteksteissä käsiteltäisiin elämää pesäpallon ulkopuolella, mutta ainakaan omalla kohdallani sitä muuta elämää ei, ainakaan kesäisin, ole. Päivien kohokohdat ovat pelit ja treenit. Kaiken muun ajan pyrin käyttämään mahdollisimman tehokkaasti palautumiseen. Kylmäaltaat, jääpussit, hierojat ja fysioterapeutit ovatkin tulleet tutuiksi vuosiensaatossa. Toisin sanoen, elämäni kesäisin on varsin askeettista.

On kesäisin kuitenkin yksi nautintoaine, pesäpallon lisäksi, jota käytän säännöllisesti, nimittäin keihäänheitto! Keihäänheitto on ollut itselleni aina se suosikkiurheilulaji. Itse asiassa ensimmäinen urheilumuistokin, minkä muistan täysin kirkkaasti, on Kimmo Kinnusen Tokiossa paiskaama maailmamestaruus vuodelta 1991, tuloksella 90,82! Sen tuuletuksen tulen muistamaan aina, ja sen kisan jälkeen olenkin liimautunut ruudun ääreen aina kun keppiä heitetään, eikä pienimpänä syynä ole suomalaisten menestys tai oman paikkakunnan poika Tero Pitkämäki. Valitettavasti kisoja televisioidaan aivan liian harvoin, joten tulokset ja kisat, joutuukin kaivamaan muuta kautta.

Aikanaan tuli asuttua vuosi Kuortaneen Urheiluopistolla ja harjoiteltua Petteri Piirosen valvovan silmän alla. Piironen toimi silloin Kuortaneen Urheiluopiston heittovalmentajana ja hänen toimia seuraamalla innostuin entistä enemmän keihäänheitosta. Suomen kärkiheittäjät leireilivät Kuortaneella ja Petterin siivellä pääsin seuraamaan mm. miten rauta liikkuu heidän testeissä, ja liikkuihan se! Nykyään Petteri valmentaa mm. muuan Julius Yegoa ja Ihab Abdelrahmania!

Nyt kolme talvea Tanhuvaarassa harjoitelleena on ollut kunnia tutustua Pielaveden moottoriturpa Antti Ruuskaseen ja hänen valmentajaansa Aki Parviaiseen. Voidaan siis kai sanoa, että tähdet ovat olleet itselleni suotuisat, kun olen päässyt ummikkona seuraamaan suosikkilajiani ja sen urheilijoita näinkin läheltä!

Yleisurheilijat ovat muuten osoittautuneet varsin innokkaiksi pesäpallon lyöjiksi. Topin kanssa kun olemme saaneet treenit pakettiin, niin harva se kerta olemme jääneet syöttelemään heille. Eikä siellä paljon huteja ole nähty! Ruuskasen ykköspomppuprosenttikin taisi olla talvella parempi kuin Topilla! Toisaalta Topin käsi taitaa olla Ruuskasen hanskaa kovempi. Toivottavasti Rion olympialaisten aikoihin voimasuhteet ovat kääntyneet sillä se tietää menestystä, kummallekin!

Ai niin, olihan tässä keväällä yksi toisenlainenkin episodi! Pohjustetaan sen verran, että olemme Henna-Riikan kanssa eläinrakkaina ihmisinä ottaneet pelikavereiden koiria mielellämme hoitoon, jos on ollut tarvetta. 2011 Hacklinin Juhon Jaska-koira oli yösijaa vailla ja totta kai me autettiin. Jaska sai hyvää hoitoa hellässä huomassamme ja nälkäisen näköinen kaveri kun oli, niin syötin sille siinä sivussa pari kuutiota Atrian lihapullia. No, yöllä Jaska oli kostanut ja sotkenut kaikki matot paskallansa. Tai itse asiassa ainoastaan kaikki valkoiset matot, kuinka olikaan onnistunut? Hyvää tässä oli kuitenkin se, että Atrian kolmannen kvartaalin tulos pompsahti lihapullien ansiosta ja osakkeenomistajana paska satoikin euroina omaan laariin.

No nyt, muutama viikko sitten perhe Hurskainen & Heikkinen tarvitsi Aatu-koiralle hoitajaa ja ilomielin tähän suostuimme. Vahingosta viisastuneena päätin noudattaa Marian tiukkoja ohjeita, enkä ruokkinut yhtään enempää kuin opastettiin, vaikka Aatu anelevasti pyysikin. Kiitoksena tästä heräsin aamuyöllä Aatun suorittamaan kultaiseen suihkuun. Kohteena ei kuitenkaan tällä kertaa ollut valkoiset matot vaan minä. Aatu oli kiivennyt nukkuvan miehen päälle ja teki tarpeensa siihen kyselemättä. Joo ja kyllä, nukuin ilman peittoa. Täytyy myöntää, että sillä hetkellä nauratti kuin black metal -yhtyeen solistia!

Eli mitä tästä opimme? Jos koirallanne on ummetusta tai ongelmia virtsakivien kanssa, tiedätte mihin olla yhteydessä!

Kiitos ja anteeksi! -ML-

Kysymyspatteri

Tervehdys pesiskansa ja muutkin hemmot!

Blogivuoro heitettiin meikäläiselle tällä viikolla Hämäläisen Villen suunnalta. Tarkoituksena olisi avata pesiksen ulkopuolista elämää, mutta ei se viime vuodesta ole muuttunut mihinkään. Taustalla pyörii edelleenkin metästystä, kalastusta ja opiskeluelämää tanhuvaaran suunnalla. Välillä pitää myös näyttäytyä kauniimmalle osapuolelle. J

Sen verran avarran pesäpalloilun puolelta, että viime talven harjoituskuviot myllerrettiin uuteen kuosiin. Sovittiin kesällä Latvalan Masan kanssa, että hänestä tulee meikäläisen henk.koht. valmentaja talveksi. Nyt on talvi takana ja tuloksia syntyi, etenkin voimapuolella. Reenaaminen oli helppoa ja entistä mielenkiintoisempaa, kun kuviot vähän muuttuivat. Eiköhän jatkosopparia aleta kirjoittelemaan jo tulevillekin vuosille, vai mitä?

Ettei kirjoitukseni loppuisi tähän, annoin (melkein) vapaat kädet joukkueelle ja käskin heitä kysymään kysymyksiä minulta, joihin sitten parhaani mukaan vastailen. Tässäpä niitä nyt tulee:

Miten hemmottelet tyttöystävääsi? – Kyllä se niihin yksinkertaisiin kuvioihin perustuu. Ei mitään suurta ole tullut vielä järjestettyä. Suhteen alkuaikana tuli hemmoteltua enemmän ja nyt meinaa jäädä liian vähälle.

Jos saisit olla yhden päivän joku muu, kuka olisit ja miksi? – Teemu Selänne. Haluaisin tietää minkälaista on elää NHL-pelaajana ja kunnioitettuna sellaisena.

Luomu vai ei? – Luomu

Paras venepaketti? – Silver Eagle star cabin uisteluvarustuksella!

Jos ostaisit osakkeita, mitä ostaisit ja miksi? – Heleppo. Sellaisia mitkä tekee tulosta! (Syksyllä Atriaa, metällä menee hiillosta)

Nimeä kaksi maailman kauneinta naista? – Eva Longoria ja Megan Fox

Paras jalkapallo muistosi? – Se on siellä ala-asteaikoina, kun pelattiin koulujenvälistä peliä. Tein ratkaisumaalin oikeaan yläkulmaan ja pokkasin pelin päätteeksi lusikan.

Montako vuoden pesäpalloilijatitteliä sinulla on 10 vuoden kuluttua? – En ole selvännäkijä. Aika näyttää.

Jos et pelaisi pesistä, mitä tekisit? – Pelaisin Salibandya.

Mielipiteesi salapoliisidekkari Team-Eskosta? – Tämä juttuhan peräisin joltain pelireissulta, kun tuli heitettyä taas ”hyviä” juttuja. Tarkoittaa sketsisarjaa team-ahmaa, mutta tuli väännettyä jostain salapoliisidekkari Team-Esko.

Jos sinusta tehtäisiin elokuva, kuka olisi näyttelijänä ja miksi? – Elokuvasta pitäisi väkisin vääntää kunnon toimintapläjäys, koska partnerina olisi Jason Statham. Yksinkertaisesti paras.

Metsästys vai kalastus? – Molemmissa on omat viehätyksensä, mutta jos pitää valinta tehdä, niin kalastus vie pienellä erotuksella voiton.

Villen lähettämään haasteeseen saatte myös vastauksen, mutta tämä tapahtuu kirjallisessa muodossa. Haastehan koski karaokebravuuria. – Koskaan en ole karaokea laulanut, eikä itse asiassa pätkän vertaa kiinnostakkaan, joten bravuuria ei ole syntynyt. Ehkä se joskus syntyy tai sitten ei.

Seuraavana vuorossa itse mentori Mauno Latvala. Katsellaan ensi viikolla, mitä Matti on meille keksinyt.

-Topi Hurskainen

Haemaelaeinen

Se olisi sitten aika polkaista käyntiin Kipan blogi vuodelta 2014. Korkeammat voimat ovat suuressa viisaudessaan päättäneet lähteä niin sanotusti ”kova pää edellä” haastamaan Kipa-faneja näiden kirjallisten ja videomuotoisten tervehdysten luomisessa. Ensimmäinen vuoro lankesi minulle, joten eihän siinä muuta voi, kun toteuttaa suuren Hiilarin toivomusta ja lähteä raapustamaan jotakin lukijoiden iloksi tai suruksi.

Viime vuonna omalla vuorollani väsäsin suurella budjetilla, viikkojen suunnittelun jälkeen LatvaMasan kanssa Tohmajärven esittelyvideon. Valitettavasti video ei saavuttanut yhtä suurta suosiota, kuin eräs kielitaiteilijatyttönen, joka tällä hetkellä tienaa videoillaan dollareita Ameriikassa asti. Koska mikään taho ei halua maksaa minulle videoista, päädyin kirjalliseen tuotokseen.

Luomisen tuska ja ensimmäisen kirjoittajan paineet loivat tilanteestani lähes kestämättömän vaikean, sillä kirjoittamisaiheet tuntuivat olevan melko vähissä. Päätin kuitenkin kertoa hieman viime kauden viimeisen pelin jälkeisistä ajoista. Syksyllä pakkasin kamppeeni ja rojuni ja siirsin ne 70 kilometriä Pohjoiseen, eli isommalle kirkolle. Samaan aikaan yritin ottaa niskalenkkiä opiskeluistani ja niiden viimeisestä isosta möröstä, eli opinnäytetyöstä. Ajelin siis syksyllä lähes joka päivä Tohmajärvelle, jossa käytiin melkoista käsipainia vastustaja kanssa jonka nimi oli Materiaalinohjauksen kehittäminen, Case: MFG Components Oy. Syksyn joukkueharjoituksiin matkatessa sain esimakua Suomen suosituimmasta seurapelistä eli Suomipop-visasta. Joensuun osaston kanssa Kiteelle matkatessa tuli myös tutuksi Simpin kiperät lätkäkysymykset, joita miettiessä tunnin matka sujui yhdessä hujauksessa.

Nyttemmin keväällä yli satakiloinen vastustajani tuntui väsyneen sen verran että pistevoittoon päättyi yli vuoden kestänyt taistelu, joten viimeinen kouluhommani on näin selätetty. Mikäli Jyväskylän ammattikorkeakoulun isot pomot näin päättävät, liitetään Ville Hämäläisen nimen eteen liite ”tradenomi” aivan näillä näppäimillä. Syksyllä seuraavalla kierroksella vastaani asettuu vieläkin isompi, jopa Alexander Kareliniin verrattavissa oleva jääkaappipakastinyhdistelmä: työelämä. Käytänkin tämän tilaisuuden hyväkseni ja julistan nyt kilpailun alkaneeksi. Kilpailun nimi on: Tarjoa Hämäläisen ahman pojalle töitä. Kilpailun voittaja saa palkinnoksi tunnollisen työntekijän talven pitkiksi kuukausiksi. Vastaukset ohjaan suoraan sihteerilleni Aki Sutiselle, joka toivoo vastauksia sähköpostiin, joka varmaan löytyy jostakin. Mikäli ei, vastaukset voi myös lähettää pullopostilla.

Seuraavana blogivuorossa taitaakin olla Topi ”Döp” Hurskainen, jolle esitänkin ensimmäisen haasteen. Mikä on Topin karaokebravuuri ja haastan Topin esittämään videotervehdyksenä pienen pätkän tästä musiikkieämyksestä.

Ympyrä sulkeutuu

Kerta se on ensimmäinenkin. Jos huippupainija pystyy kirjoittamaan kirjan, vieläpä saamaan palkinnonkin siitä, niin pakko minun on yrittää blogikirjoitus saada aikaan. Tosin palkintoa en tästä odota, kritiikkiä kylläkin.

Monesti puhutaan, että ympyrät sulkeutuu aina jollain tapaa meidän elämämme ja pelaajauran varrella. Jonkinlainen ympyrä sulkeutuu tänä vuonna, 2014, kun saan pukea Kiteen Pallon edustusasun päälle.

Eipä olisi uskonut monikaan, jos suuresti arvostamani pelinjohtaja/valmentaja Valto Tyynelä olisi sanonut Kiteen tenavaleirillä vuonna 1985, että 29 vuoden kuluttua tämä Rantakenttä on sinun unelmiesi näyttämö, kotikenttä. Kiteeltä se alkoi ja unelmat saavutettuina se loppuu Kiteellä.

Kiteen joukkueessa on ollut aina jotain erikoista, mikä on minua kiinnostanut. Samoin kuin Sotkamon Jymyssä. Mitä täällä tehdään erilailla kuin pohjanmaalla? Näiden 29 vuoden aikana on mestaruus mennyt itäiseen suomeen 21 kertaa! Eipä ole kumma kun itsellä näitä kultaisia eikä hopeisia” pränikköjä” kaapista löydykään, kun koko ura, yhtä vuotta lukuun ottamatta, läntisen suomen opeilla harjoiteltu ja pelattu.

2010 Soinin Jupe osuvasti sanoi Sotkamo pelin jälkeen että, pääsisipä ”kärpäsenä” edes hetkeksi Jymyn pukukopinkattoon kuuntelemaan miten ja kuinka ne ajattelee.

Nyt olen päässyt tänne Pohjois-Karjalaan Kiteelle  katsomaan ja oppimaan mikä on homman nimi. Ensi kuun jälkeen on jo huhtikuu ja ”kärpäset” alakaa kohmelosta heräilemään. En tosin meinaa vain kärpäsenä katsella tätä touhua.. Ehkä jotain annettavaa löytyy minultakin Kiteelle.

 Haluan herättää joukkueen, seuran ja koko kaupungin, kuin taistelemaan suomenmestaruudesta.

Täällä se on onnistunut ennenkin ja onnistuu tänä vuonnakin.

-Jukka Latvala-