Mikä on, kun ei tunnit vuorokaudessa riitä.

Ajattelin hieman kertoa millaista aikataulutettua elämää olen viettänyt jo reilun kymmenen vuotta pelatessani Superpesiksessä. Ja miten saan ajatukset pois pesäpallosta edes hetkeksi.

Kuten moni tietääkin, asun Joensuussa vaimon ja tyttäreni kanssa omakotitalossa. Olen ollut töissä Rajavartiolaitoksessa jo melkein 15 vuotta ja pelannut samalla pesäpalloa. Onneksi tuli valittua Rajavartiolaitos työnantajaksi, koska on vaikea kuvitella toista työpaikkaa, missä olisin saanut työnsuunnittelun ja virkavapaan toimimaan niin hyvin kuin ne ovat toimineet. Lisäksi työkavereiden jatkuva kannustus (lue: kettuilu) on ollut piristävää vaihtelua arkeen. Tämän ansiosta pesäpallourani on voinut jatkua näinkin pitkään.

Tässä on tullut nyt useampi vuosi ajettua Joensuusta töihin Niiralan rajanylityspaikalle ja harjoituksiin/peleihin Kiteelle. Varsinkin talvella kotoa tulee oltua poissa yhtä mittaa useita päiviä. Pahimmillaan maanantaina alkanut reissu päättyy vasta perjantaina. Kesäkään ei hirveästi tuo helpotusta aikatauluihin, vaikka olenkin kesäisin osittaisella virkavapaalla. Tähän yhtälöön kun vielä lisätään omakotitalossa asumisen riemut, ruohon leikkuineen ja lumen luonteineen, sekä reilu puolitoistavuotias Ella- tyttö, niin vapaa-aikaa ei ymmärrettävästi hirveästi ole. Tosin vaimolla tuntuu olevan vapaa-aikaa vielä vähemmän. Vielä kuitenkin vuosi sitten innostuin uudesta lajista kaikesta kiireestä huolimatta. Pääsin kokeilemaan virallisilla kiekoilla frisbeegolfia, kun hyvä ystäväni, Kiteen lahja Suomen baseballille, esitteli minulle lajin.

Lapsena tuli heiteltyä frisbeetä aika paljon, joten lajiin tutustuminen oli helppoa ja se veikin miehen samoin tein mukanaan. Kaikki aika mikä liikenee perheeltä, pesäpallolta ja töiltä, menee heitellessä. Frisbeegolfissa on lähes samanlaiset säännöt kuin tavallisessa golfissa, mutta frisbeekiekko korvaa pallon, metallinen kori korvaa reiän ja käsi korvaa mailan. Joensuussa on hyvät harrastusmahdollisuudet lajille, sillä täällä on neljä kenttää, joista Utran 18-väyläinen kenttä sijaitsee lähes kotimme vieressä. Näin ollen onkin helppo aina livahtaa pariksi kolmeksi tunniksi metsään heittelemään, kun on omaa aikaa. Lapsenvahtivuoron sattuessa kohdalle, voi tällaisessa hätätapauksessa treenata puttaamista omalle pihalle hankittuun koriin. Tytär on jo omaksunut lajin, ja toimittaa isän ohi menneet kiekot pihamaalta koriin. Heitellessä unohtuvat niin arjen paineet kuin pesäpallo. Tässä lajissa on myös se hyvä, että sitä voi harrastaa yksin ilman aikatauluja, että kaveriporukassa.

Frisbeegolf on myös elämässäni ensimmäinen urheilulaji, jota olen harrastanut ilman menestyspaineita, mutta eiköhän sekin tule muuttumaan, kunhan kerkeän käymään kilpailuissa. (Vaimo pudistaa päätään, mutta ei anneta sen häiritä hyvin alkanutta innostusta.) Frisbeegolf on myös auttanut ymmärtämään vaimoni loputonta shoppailuintoa. Nyt tiedän, miksi pitää olla joka lähtöön eri kengät ja laukut. Näin on myös frisbeegolfissa: eri heitoille on omat kiekkonsa, ja samanlaisiakin kiekkoja pitää olla myös useita, koska kuluessaan kiekosta löytyy uusia ominaisuuksia. Näin ollen halpa harrastus on muuttunut itselläni aivan joksikin muuksi, sillä kiekkoja on kertynyt parisen kymmentä ja lisää on tulossa. Näin innostunut en ole ollut mistään uudesta jutusta sitten lapsuusvuosien, joten tässähän vanheneva mieskin nuortuu.

Siitä päästänkin Sirviön esittämään kysymykseen, eli olenko koskaan joutunut jättämään ottelua väliin loukkaantumisen vuoksi?  En ainakaan muista, että yhtään ottelua olisi jäänyt välistä oman loukkaantumiseni takia. Joskus selkä on ollut aamulla sellaisessa kunnossa, että sängystä ylöspääsykin on tuottanut vaikeuksia, mutta silti sitä iltaa kohden on vetreydytty ja pystytty lyömään.

Toisena Sirviö halusi kysyä mikä saa minut pysymään fyysisesti niin terveenä kaudesta toiseen? Nyt on kyllä itsekin koputettava puuta, että näin on ollut. Tosin täytettyäni 35- vuotta, aamulla herätessäni selkä oli taas siinä kunnossa, että sängystä nousemista ei ainakaan ketteräksi voinut luonnehtia. Uskoisin, että jokerin roolini vaikuttaa osaltaan tähän kunnossa pysymiseen kesällä, sillä rooliini ei kuulu niin vahvasti juokseminen eikä ulkokentällä pelaaminen. Lisäksi talvisin tykkään tehdä sellaisia fysiikkaharjoitteita, jotka ovat sopineet minulle ja auttaneet osaltaan pysymään kunnossa.

Seuraavana heitetään pallo Simpille, joka on seuraavana blogivuorossa. Kerroppas, varsinkin naislukijoille, miten mies hemmottelee tyttöystävää?

Terveisin Poro

Sirren Pintaa Syvemmälle!

Kiitos Härkös Masa kysymyksestäsi! Niin onko asiaa, joka saa minut suuttumaan niin, että sapelit kolisee ja ärräpäät sinkoilee? Kyllä ne ärräpäät silloin tällöin lentelee, ainakin oman pään sisällä, joskus jopa kahteen kertaan lueteltuna. Kyllähän ne tappiot ja epäonnistumiset suututtaa niin pirusti. Varsinkin silloin kun voitto on ollut niin lähellä mutta sitten se on luisunut käsistä. Vaikka jokainen tappio suututtaa niin varsinkin tappio JoMalle nousee siinä listassa aina top5:seen, jolloin ärräpäät on herkimmillään. Jokainen meistä on erilainen persoona ja jokainen meistä käsittelee ja ilmaisee hermostumisen tai suuttumisen eri tavoin. Ei varmastikaan ole sitä yhtä oikeaa tapaa käsitellä tappioita ja epäonnistumisia mutta ehkä tärkein asia on että niistä oppii.

Palttiarallaa 9 000 kilometriä 13 päivään. Siihen päälle vielä pudotuspelireissut. Onneksi nämä päivät jakautuu suhkot tasaisesti toukokuun puolesta välistä elokuun alkuun. Meillä kaikki vierasreissut, pois lukien Joensuu, sijaitsevat yli 250 kilometrin päässä. Sotkamoon, Kouvolaan ja Jyväskylään lähdetään siinä puolen päivän paikkeilla, joten nämä reissut voidaan vielä laskea lyhyiksi. Muut reissut ovatkin sitten pidempiä.. Aamulla 7-8 aikaan lähtö ja takaisin kotona aikaisin aamuyöstä.

Aikaa E. Karhun bussissa vietetään siis jos jokunen tunti.  Kuinka tämä aika sitten saadaan kulumaan? Aika kuluu parhaiten kun jotain tekee eikä vain sormia pyörittele ja maisemia katsele. Leffat, kortin peluu, lukeminen, musiikin kuuntelu, jutustelu, nukkuminen.. Aika perinteisin menoinhan me aikaa kulutetaan. Jokaisella pelaajalla on kuitenkin omat mielitekemisensä pelireissuilla. Karkeasti jaoteltuna Kiteen Pallon pelaajat ja taustajoukot voidaan jakaa kolmeen eri ”pelaajatyyppiin” ajankäytön suhteen:

Ryhmä 1. Etupenkin ”jappasijat”

”Jappasijat” eli jutustelijat miehittävät bussin kolme ensimmäistä riviä. Tässä ryhmässä keski-ikä on selkeästi korkein. Valtavan kokemuksen omaava ryhmä, joka kuluttaa aikansa pääsääntöisesti jappasten eli jutustellen ja ajoittain jopa meheviä tietokilpailukysymyksiä toisilleen heitellen. Ryhmän jäsenten välinen kemia toimii kiitettävällä tavalla, vaikkei sanallisilta yhteydenotoilta yhdelläkään reissulla olla vältytty. Tässä ryhmässä ei juurikaan keskustella henkeviä kotiasioista tai päivitellä pelipäivän säätä. Jappasu keskittyy vahvasti päivän polttavimpiin uutisotsikoihin, joihin jokaisella on oma vahva mielipiteensä. Tähän ryhmään kuuluvat todelliset ”urheiluniilot”. Eko, Tilli, Parta, Tepi, Häre ja tietenkin kuljettaja. Tähän ryhmään muiden on vaikea itseään vakiinnuttaa. Tällä ryhmällä on yksinoikeus päättää reissujemme pysähdyksistä, musiikista, leffoista jne.. Erityismaininnan ansaitsee huoltopäällikkö Olkkonen, jonka Bruins, ManU ja HPK hehkutukset kuuluvat usein peräpenkkiin asti.

Ryhmä 2. Keskipenkin ”vähän kaikkea”

Bussin keskiosaston miehittävät puolestaan henkilöt, joilla ei ole mitään selkeää vahvuutta vierasmatkoilla. Tämän ryhmän jäsenet tekevät kukin sitä mikä sillä hetkellä parhaalta tuntuu. Kirjojen ja lehtien lukeminen, leffojen katsominen, mobiililaitteen selailu ja ajoittainen jutustelu vieruskaverin kanssa. Tässä ryhmässä ei ole yhteistä säveltä siitä, miten aikaa kulutetaan. Pode, Myyry, Simppi, Jomppa ja allekirjoittanut ovat ryhmän vakiojäseniä. Jokaisella reissulla kuitenkin joku tai jotkut ryhmän jäsenistä eivät voi välttää kiusausta siirtyä hetkeksi 1. tai 2. ryhmään. Keskeistä on kuitenkin, että aika joka istutaan, käytetään jollain tapaa hyväksi. Oma ajankulutukseni on viime aikoina keskittynyt akselille läppäri - jutustelu - nukkuminen.  Erityismaininnan saa Latvalan Masa, joka ei varsinaisesti enää kuulu koko ryhmään. Masa oli aikoinaan ryhmän kantavia voimia, mutta teki keskikesän kynnyksellä kovan ratkaisun ja siirtyi vähemmittä meluitta 3. ryhmään. Kilpailuvietti vei miehen mennessään mutta saa nähdä tuoko routa porsaan kotiin vielä syksyn aikana.

3. Takapenkin ”pelurit”

Korttihait, joille pelkkä pesäpallopelin pelaaminen ei riitä. Lupausta, holdemia ja tikkipokkaa. Jos ei muuta niin ainakin veikataan vuorotellen pakasta tulevien korttien väriä ja katsotaan kuka saa eniten. Poro, Hynä, Tono, Topi, Murikka, Aki, Hanski, Hämis ja Masa. Ryhmän selkeästi vahvin ominaisuus on kortinpeluu. Silloin tällöin voi samaan aikaan olla kaksikin pelipöytää, mutta useimmiten ainakin joku tai jotkut tekevät pelaamisen sijaan muuta. Pelaaminen alkaa heti kun riittävä määrä ilmoittautuu ja loppuu kun viimeinen peluri nukahtaa. Erityismaininnan ansaitsee Aki. Aki pelaa korttiringissä niin tunteella, että ajoittain miehen voiton tai tappion huudahdukset keskeyttävät jopa etupenkin ”jappasut”. Huhujen mukaan Akin menestys korttiringissä ei ole ollut kummoista, mutta uskon vahvasti, että tuolla panostuksella ja itseluottamuksella kelkka kääntyy.

Siinä hieman linja-auto elämää Kiteen Pallon tapaan. Seuraavaksi bloggaamaan asettuu Mika ”Poro” Laukkanen. Kysynkin Porolta hänen pitkän iän salaisuutta. Eli oletko koskaan joutunut jättämään ottelua väliin loukkaantumisen vuoksi? Mikä saa sinut pysymään fyysisesti niin terveenä kaudesta toiseen? 

HÄRKÖSEN TURINAT!

Nyt on aika minun raapustaa pintaasyvemmälle blogiin joitakin ajatuksia teille nettisivujen lukijat.

Ihan alkuun taidan vastata Tonon esittämiin kysymyksiin ja sitä kautta siirtyä jouhevasti kohti valitsemaani aihepiiriä, joka käsittelee tällä kertaa pesis-hulluutta.

Toni kyseli meikäläiseltä, että mikäpä se on maineekkaan Ilomantsilaisen kultakurkun bravuuri-biisi karaokessa ja kyllä täytyy nyt sanoa että kyllä se taitaa olla tuo Popedan ”punaista ja makeaa”. Toki Koivuniemen tytön ”aikuinen nainenkin” särähtää sopivassa myötälaitasessa, mutta kyllä jooo…popedaa popedaa!! Toinen kysymys kuului Tonilta että miksipä ei meikäläinen osallistunut Tyllin maineekkaaseen saunailtaan…niin, vaikka olisi miten herkullinen tilanne keksiä kaikenmoisia syitä ja selityksiä…kuten ettei emäntä laskenut, tai ei hirveästi tuommoinen saunailtameininki kiinnosta, tai että halusin kaikessa rauhassa jo keskittyä seuraavaan peliin….mutta raaka tosiasia oli että meikäläinen joutui menemään siviilityöni pariin, eli yövuoroon Kuikanpesälle.

Mutta sitten itse aiheeseen. Ajattelin blogissani avata hieman aihetta ”pesäpallohulluus”. Pesäpallohulluus on sairaus, josta yllättävän moni Suomalainen kärsii. Sairauden oireet ovat lievemmillään sydämen tykytyksiä, käsien hikoilua, kielenkäytön muuttumista aggressiivisempaan suuntaan jne. Mutta pesäpallohulluus voi vakavimmillaan myös johtaa totaaliseen riippuvuussuhteeseen, todellisuuden ja epätodellisuuden hämärtymiseen ja itsensä täydellisesti lajille uhraamiseen. Nämä oireet taas johtavat siihen että kesälomasuunnitelmia joutuu tekemään kannattamamme joukkueen peliaikataulujen mukaan, aurinkoisena kesänä rusketusraidat määräytyvät fanipaitojen hihojen pituuden mukaan, unettomia öitä joutuu viettämään jossitellessa sitä, että jos se Korhosen Roope ei olis sotkamossa niin varmasti Kitee olisi voittanut tänä(kin) vuonna sotkamon vieraissa mennen tullen,  tai että jos se vääräpois merkki olis ollu suoraan syötöstä merkki niin varmasti ois juoksu tullu ja Kipa olis voittanu supervuoroparin.

Tämän pesishulluuden pahimmassa muodossa ihminen on jo sitten totaalisesti kansallispelimme kiemuroiden pauloissa. Aamulla hampaita harjatessa piirtyy vähän nukutun yön unissa nähty pesäpallopeli, joka jäi harmittavasti kesken kotiutuslyöntikilpailussa. Aamupalalla appelsiini näyttää tuliterältä karhun pallolta, kiwi-hedelmät  karhennuserkalla kulutetuilta ja muutaman kerran rantakentän jordanissa uitetulta pelivälineeltä. Siviilityössä (joka on kesäaikaan varsin harvinainen todellisille pesishulluille) pesäpallopelin huumassa putkiutuneet aivot kiertävät samaa kenttäpesiä muistuttavaa rataa ja mielessä siintää jo illallinen peli tai treenit. Jos ilta on kuitenkin vapaa omista pesisriennoista, niin pitäähän sitä sentään selata tekstiteevee, netissä olevat pelien liveseurannat, veikkauksen pelikohteiden kertoimet ja iltalukemisena tietysti pesiksen vuosikertakirjasta poimia muutaman mielenkiintoisen pelaajan tilastotiedot.

Jäsentelemäni pesishulluuden eri muodot kuvastavat eri tasoillaan mielestäni sitä intohimoa, tunteiden paloa ja sitä asialle vihkiytymistä, jota lajimme parissa näkee hyvin paljon. Todelliset pesisfanit kömpivät katsomoon illasta toiseen vaikka taivaalta sataisi ”puukkoja tai vanhoja mummoja”. Urheilulajimme edustajat pistävät poskeen kourallisen buranaa, hankaavat iholleen tiikeribalsamia ja käskevät huollon vetää kilometrikaupalla teippiä nyrjähtäneiden nilkkojen ja revähtäneiden lihasten suojaksi että pystyisivät päivästä toiseen esittämään parastaan kilpakentillä. Kilpailijoiden lisäksi samaa ajallista ja taloudellista uhrautuvaisuutta näkee valtavasti talkooväen keskuudessa ja yhteistyökumppaneiden piirissä, jotka mahdollistavat lajimme harrastamisen….

Summa summarum, sen pitemmittä jorinoita päätän jäätävän pesishulluusdiagnosointini toteamalla lyhyesti sen, että: Mitä korkeamman sarjatason kanssa olemme pesiksessä tekemisissä, sitä ”pesishullumpaa” porukkaa on liikenteessä. Mutta ÄLÄ OLE HUOLISSASI, vaikka tunnistaisitkin itsessäsi yllämainittuja oireita, sillä meitä ”hurahtaneita” on paljon ja vertaistukiryhmään on helppo ja vaivaton päästä: Marssit vain rantakentän katsomoon tai otat yhteyttä Kipan seuraorganisaatioon ja liityt talkoolaisena, tukijana tai pelaajana meidän muiden pesishullujen iloiseen seuraan!!!

Seuraavan blogin kirjoittajalle, joka on Sirviön Mikko, esittäisin seuraavan kysymyksen: Onko Mikko olemassa sellaista asiaa joka saa sinut todella suuttumaan ja hermostumaan niin, että sapelit kolisee ja ärräpäät sinkoilee?? 

Tonin höpinät

Pallo on vierinyt jo tänne saakka, joten yritetään jotakin vähän jappasta. Olisin itsekin tehnyt blogin videona, mutta en tiedä miten videot liitetään tällä koneella, liekö joku valmistus virhe tietokoneessa..

Kesä on jo yli puolen välin ja pelit vähenee, mutta onneksi pelejä on vielä riittävästi, koska uskon että meidän nykypelillä meillä ei ole mitään hätää. Mutta ei pesiksestä sen enempää, vaan siirrytään jokavuotiseen perinteeseen Tylli päivään. Päivä aloitettiin vetämällä tuleville kiekkolupauksille muutama pesistunti, josta siirryttiin Nuori Suomi hengellä pelattavaan beach volley otteluun.Ottelu oli erittäin tasainen loppuun asti, jonka tulosta en nyt satu muistamaan. Mutta muutama pelaaja jäi mieleen. Mainittakoon niistä esim. Mika "klyyvari" Laukkanen, Aki "tsemppari" Sutinen ja Joni "rystylämäri" Matikainen. Lämminhenkisen ottelun jälkeen suuntasimme matkanjohtaja Timosen johdolla Tyllin saareen, jossa oli jälleen kerran mahtavat tarjoilut, kiitokset vielä kerran Isännälle ja Emännälle!

Jo legendaariseksi muotoutunut mökkitikka tarjoili tänä vuonna enemmän yllätyksiä kun aikoihin, mainittakoon niistä Hämäläisen pitkään mukana pysyminen ja se että Eko tai Poro ei voittanut. Myöskin ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt Antti Olkkonen murtui täysin (kuulemma dartsissa heitetään lähempää...uskoo ken tahtoo). Ilta oli erittäin onnistunut ja muistutti taas miten hienoa joukkue urheilu on, varsinkin näin hemmetin mukavien jätkien kanssa!!!

Sitten siirrytäänkin Hämälaisen antamaan kysymykseen mikä taisi mennä näin: Jos pääsee lajissaan maailman parhaaksi, niin onko silloin hyvä aika lopettaa? Noh, mielestäni lopettamisen ratkaisee motivaatio. Ei väliä oletko maailman paras vai huonoin, niin pitkään kun on paloa pelata, mennään eteenpäin.

Pari pahaa kysymystä seuraavalle blogikirjoittajalle Matti Härköselle...1.Olet kova mies laulamaan, mikä on karaoke bravuurisi? 2.Et päässyt viimeksi joukkueen saunailtaan,onko syy jokin muu kuin se, että kaikki paukut on käytetty jo nuorena?

Ville Hämäläinen Pintaa syvemmälle

Alla linkki Ville Hämäläisen videoblogiin!

http://www.youtube.com/watch?v=T1N_8cWM7t4&feature=youtu.be