perjantai 27. kesäkuuta 2014

Elämäni ensimmäinen ja viimeinen blogi

Jaahas, nyt se nakki sitten napsahti omalle kohdalle. Viime vuonna onnistuin välttämään tämän henkisesti raskaan tehtävän ilmeisesti sen takia, että liityin joukkueeseen vasta muutamia viikkoja ennen kauden alkua ja blogivuorot oli keretty jakaa jo ennen sitä. Henkinen rasitus on lähes samaa luokkaa kuin kouluaikoina ainetta kirjoittaessa, mutta yritetään nyt junamatkan ratoksi jotakin rustailla. Reittinä Kouvola - Kitee ja tällä hetkellä puksutellaan Lappeenrannan kohdilla. Koulumenestyksestä kerrottakoon sen verran, että ylioppilaaksi asti olen itseni taistellut.


Lukion jälkeen tuli muodon vuoksi käytyä muutamissa ammattikorkean pääsykokeissa huonolla menestyksellä, johtuen opiskelumotivaation puutteesta. Tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen siihen, etten näihin kouluihin sisään päässyt. Ajatus siitä, että olisin väkipakolla opiskellut itselleni ammatin, jonka jälkeen väkipakolla tehnyt alan töitä, ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta. Pikkupoikana muistan haaveilleeni kaivinkoneenkuljettajan työstä, mutta sekin taisi unohtua jo esikouluikäisenä. Tämän jälkeen kaikki ammattiin liittyvät haaveet ja unelmat ovat olleet urheilussa. 


Lopetettuani tenniksen 17 vuotiaana, luulin näiden haaveiden kaatuneen, mutta onni onnettomuudessa haminalainen pesislegenda Vesa Toikka sai houkuteltua minut mukaan hänen vetämäänsä B-poikien joukkueeseen. En tiedä mistä Vesseli sai päähänsä pyytää 5 vuotta pesiksen parista poissa olleen hulttion joukkueeseensa, mutta hyvä että pyysi. Siinä vaiheessa en tosin osannut kuvitellakaan, että tätä voisi jossain vaiheessa tehdä elääkseen, mutta monen mutkan kautta ja treenimotivaation löydyttyä ollaan päästy tähän tilanteeseen. Valitettava asia on se, ettei pesäpallossa tule koskaan tienaamaan omaisuutta peliuran jälkeisiksi vuosiksi. Tällä hetkellä kuitenkin nautin siitä, että saan keskittyä täysipainoisesti harjoitteluun ja pelaamiseen. Totuus on, että jossakin vaiheessa peliura päättyy ja muuta on keksittävä. Tulihan sitä jo hieman tutustuttua työelämään, kun pyöritimme kaverin kanssa henkilöstöpalvelualan yritystä noin vuoden päivät. Töiden tekeminen oli ajoittain jopa mukavaa, kun kyseessä on oma yritys. Bisnes on kuitenkin tältä erää hiljentynyt, koska haluan laittaa kaiken likoon urheilussa ja se ei työelämän kiireiden ja stressin yhteydessä onnistu. Ehkä vielä jonain päivänä minusta tulee liikemies, tai sitten jatkan jollakin tapaa urheilun parissa koko elämäni. Se jää nähtäväksi.


Tässä blogissa oli ilmeisesti ajatuksena kertoa elämästä pesäpallon ulkopuolella, mutta ainakaan itselläni sellaista elämää ei juurikaan ole näin kesäaikana. Pelitahti on kova ja omassa roolissa rasitus suuri, joten vapaapäivät tulee käytettyä palauttavaan harjoitteluun ja sohvalla makoiluun. 

Juna kulkee Parikkalan metsäisissä maisemissa, joten kohtahan sitä ollaan jo Kiteellä. Kämpillä odottaa sohva, tv ja MM-futis. Adios.

-Ville Posti-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti