Pururadasta, pelimoodista ja vähän jalkahieronnastakin...

Tervehdys,
arvon pesisihmiset! KiPan blogiralli on jatkunut läpi kesän totutun väkevänä ja
nyt on sitten Simpan vuoro kasailla joitakin ajatuksen pätkiä järkevähköiksi
lauseiksi. Koitetaan vastata huutoon, sillä valtaosa joukkueestamme on
kynäilyvuorossa jo ollut ja olemme päässeet nauttimaan monenlaisista
tuotoksista, joidenkin huimapäiden toimesta jopa videoiden muodossa!   



Sitten jounihynysmäisesti
asiaan, jota ei ole. Ajattelin, etten ryhdy tässä yhteydessä esittäytymään sen
syvällisemmällä henkilöesittelyllä tai elämäntarinalla, esimerkiksi kertomaan
horoskooppimerkkiäni, joka on leijona . En myöskään ollut aikeissa mainita
lempiruokiani, joiden kärkipäässä liikkuvat mm. makaronilaatikon, lasagnen ja
pizzan kaltaiset eväät. Niin ikään suosikki tv-sarjani, esim. House, CSI:t ja
Simpsonit eivät tunnu kuitenkaan sen tarkemman maininnan arvoisilta. Sen sijaan
ajattelin kirjoittaa muutaman sanan Pelipäivästä, ja tarkemmin sanoen siihen
liittyvistä fiiliksistä, tunteista ja ajatelmista, joita peluri elää ja
hengittää pitkin päivää ennen h-hetkeä. Pelipäivään liittyy paljon oman kehon
ja päänupin sisäisiä tiloja, joita on vaikea pukea tarkoin sanoiksi, ja ovat
tietenkin hyvin yksilökohtaisia. Yritän kuitenkin nyt hieman avata sitä,
millaista vilinää omalla ”pururadallani” on Pelipäivisin. Kyseessä on kuitenkin
vain ohut pintaraapaisu, koska tämä blogitila, sen paremmin kuin omien
kokemusten sanallistamisen taidot eivät riitä tällaisen aiheen kaikenkattavaan
läpikäyntiin. 



Pelipäivien
päänsisäiset tapahtumat vaihtelevat paitsi tietysti sen mukaan, onko koti- vai
vieraspeli, myös siten, milloin ja millä tavalla ajatusprosessi kohti tulevaa
peliä lähtee kulkemaan. Joskus tulevan pelin ajattelu, ennakointi ja vaikkapa
käytettävien lyöntiratkaisujen mielikuvaharjoittelu käynnistyy jo paria päivää
ennen ottelua. Joskus taas voi olla, että mielen tasolla tulevaan koitokseen ei
pääse käsiksi kuin vasta pelipäivänä, muutamia tunteja ennen ottelua, jos
silloinkaan. Siitäkään ei kuitenkaan tule ottaa isompaa stressiä,
ajatusmaailmaa voi jonkin verran ohjailla, mutta liian pakonomaisesti ei
kannata asioita ottaa. Jälleen kerran, nämä ovat kuitenkin hyvin yksilöllisiä
juttuja, ja joillekin tosiaan sopii se, ettei yritäkään tehdä mitään keskittymisen
maailmanennätystä. 



Ajan myötä,
huipputasolla pelaamisen kokemuksen karttuessa, peluri oppii tai ainakin sen
tulisi oppia itsestään se, mitkä asiat auttavat häntä pääsemään sopivaan
”pelimoodiin”, ja minkälaisia ajatuksia tulee vältellä. Itse näen asian niin,
että samalla tavalla kuin pelillisen suoritustason tulee olla vakaa ja tasainen,
jos haluaa huippupelaajaksi, niin taitoa ja vahvuutta on myös oppia saamaan
itsensä Pelipäivinä siihen edes suunnilleen samaan henkiseen latinkiin ja
valmiuteen, jota tarvitaan kun heittäydytään pelin melskeeseen. On
pukukoppikielellä ilmaistuna yksinkertaisesti ”OLTAVA VALMIS”. Taitoa ja
kovuutta on myös se, että kykene joskus pelien ensimmäisten suoritusten
hapuillessa samaan itsensä takaisin ns. ”voittavaan tilaan”. Ja jotta
vältyttäisiin sellaisilta käsityksiltä, että tässä allekirjoittanut rahusenräkänokkakloppi
jotenkin vain luennoi ja saarnaa tällaisesta asiasta, niin todetaanpa
uunomaisesti samaanhenkenvetoon, että jatkuvalla opintiellä ollaan itsekin
tässä asiassa kehittymisen suhteen.      



Sittenpä
edellisen bloggaajan, eli innostuneen frisbeegolffarimme Poron esittämään
kysymykseen. Sain juuri ja juuri itselleni tyypillisen kömpelöhkön polvet
edellä otetun syöksykopin tuosta Poron heittämästä pallosta ja kysymys siis
kuului: ”miten mies hemmottelee tyttöystävää?”. Ja tässä tulee vastaus.



Yritän
pitäytyä omakohtaisessa vastauksessa olettaen että Poro kysyy sitä, miten juuri
minä, rahusensimppa, tätä haasteellista tyttöystävän hemmottelun taitoa yritän
harjoittaa ja edelleen kehittää, enkä edes pyri kertomaan mitään kaikenkattavaa
toimenpidelistaa, jolla paremmat puoliskot saadaan hemmotelluiksi. Sivumennen
sanoen enpä olisi uskonut pääseväni tällaisista jutuista tässä tarinoimaan,
mutta antaa mennä nyt sitten!



 En usko hemmotteluasioissa mihinkään ûber-
spesiaali- glamour- asioihin, vaan simppeleihin ja helposti toteutettaviin juttuihin.
Jalkapohjien/hartioiden hieronta, satunnainen syömään tai elokuviin vienti, ja
huolellinen syntymäpäivä-/joululahjojen ostamisen muistaminen (yhtäkään
unohdusta ei ole onneksi vielä sattunut näiden saralla…). Joitakin satunnaisia
yllätyksiä voi sitten yrittää kehittää tilanteen mukaan, esim. ostaa salaa liput
jonkun mieleisen artistin keikalle. Tämän itse asiassa onnistuinkin tänä kesänä
tekemään! Voisihan sitä aina yllätyksellisempikin varmastikin ehkä olla, mutta
näillä on menty, ja varmaan mennään jatkossakin. Toivottavasti kelepaa! J



Sitten on
aika heittää palloa eteenpäin, ja tyrkätään Hurskaisen Topille kysymyksiä,
joihin ”Toivo” sitten toivon mukaan ja toivon mukaisesti, mitenkäs muuten,
vastailee… Kysymyksiä tulee kaksi kappaletta:



1.    
Topi,
sinut tunnetaan joukkueen piirissä innokkaana kala- ja metsämiehenä. Avaahan
lukijoillesi blogivuorossa hieman sitä, millaisista elementeistä koostuu
onnistunut metsästysreissu?



2.    
Toteutitte
Latva-Masan kanssa viime syksynä luonnonvoimia uhmaavan ja rohkean
melontareissun Pohjanmaalla. Matkakumppaneilta edellytetään tällaisissa
reissuissa roimasti keskinäistä luottamusta ja yhteispeliä. Siispä kysymys #2.
Jos joutuisit autiolle saarelle, ottaisitko survivor-kaveriksesi Masan vai
kenties jonkun muun uroon joukkueestamme? Ja perustelut kylkeen, miksi juuri
tämä henkilö?



Kiitoksia tästä blogihukista,
nauttikaamme pesiksestä nyt ja tulevaisuudessa!



-       
Simo Rahunen, KiPa-90 Super



Ps. Tuosta
”optimi-pelimoodista” ja tärkeiden onnistumisten tuomasta vahvuudentunteesta.
Se on eräs niitä asioita, mitä peluri tältä peliltä tavoittelee, kerta toisensa
jälkeen.